The Church

Meille oli alusta asti selvää, että missä kirkossa haluaisimme tulla vihityksi.
Helsingin tuomiokirkko se olla pitää, ja sinnehän me se aika sitten saatiin kuin saatiinkin. Olen niin kiitollinen!

Kirkko ja sen ympäristö sisältävät minulle paljon tunnerikkaita muistoja elämäni varrelta, mm. menehtyneen isosiskoni kanssa tehdyt seikkailut ko. kirkon ympärillä, portaat joissa on tullut notkuttua useampanakin kesänä nuorena ja niin edelleen...

Postauksen kuvat ---> www.google.fi

Muistojen lisäksi kirkko on myös mielestämme kaikkein kaunein kirkko helsingissä, ja oikeastaan koko Suomessa.

En malta odottaa sitä päivää, jolloin pääsen astelemaan kyseisen paikan alttarille valkoisessa unelmahääpuvussani kohti elämäni miestä, kaikkien sukulaiset läsnä ollessa, ja sinetöidä jotain suurta.

- Sofia

Offer Of Marriage

Kesä oli juuri kääntymässä syksyyn 2010, ja nautimme viimeisistä lämpöisistä kesäilloista silloin.
Olin kymmenen aikaan illalla kotona pyjama päällä, hiukset sekaisin nutturalla ja kasvot puhtaana meikeistä suihkun jäljiltä, kun ulko-ovi kävi.
Mieheni ilmestyi olohuoneeseen ja sanoi että "nyt mennään" pyytäen minua salaperäisesti pukemaan kengät jalkaan. Kysyin ihmeissäni, että minne me oikein mennään, kellokin on jo kymmenen. Olin valmistautunut nukkumaanmenoon, sitäpaitsi pyjama päälläkö tässä nyt sitten pitäisi hiipparoida ulos? Hän vastasi vain, että kyllä ja perillä näet.
Eipä siinä mutinat auttanut, kengät jalkaan vaan ja menoksi.

Auto odotti pihalla, ja istahdin etupenkille. Mieheni päästessä istumaan, hän otti huivin ja sitoi silmäni. Aloin nauraa, ja kysyin mitä ihmettä hän oikein puuhaa ja miksi silmäni pitää sitoa. Sain vastaukseksi suukon ja "shhh". Radio soi hiljaisella, ja matka autossa tuntui ikuisuudelta (varsinkin minunlaiselleni malttamattomuuden huipulle...). 
Kun auto vihdoin pysähtyi, auttoi mieheni minut ulos siitä ja jatkoimme matkaa kävellen. Asfaltti muuttui hiekkatieksi ja pian sen jälkeen pysähdyimme.
Mieheni käski minun odottaa siinä, ja minähän odotin kuunnellen, kuinka hänen askeleensa loittonenivat.
Naureskelin, höpöttelin itsekseni ja heitin ilmaan kysymyksen siitä, onko ympärillä paljonkin ihmisiä jotka tuijottavat ja nauravat minulle tällä hetkellä, mutten saanut vastausta.

Hetken kuluttua mieheni tuli hakemaan minua ja tunsin, kuinka parin askeleen jälkeen ballerinani upposivat hiekkaan. En voinut olla vitsailematta jännitykseltäni "Taidamme olla rannalla... Minulla on silmät sidottuna, etkä millään suostu paljastamaan mitä ihmettä oikein tapahtuu... Aiot varmaankin nyt hukuttaa minut siitä viime viikkoisesta saarnastani, kun hajoitit lempilautaseni kaapista..." Mieheni naurahti, ja pyysi minua istumaan alas. Tokaisin, että en mielelläni hiekoittaisi pyjamaani, jolloin mieheni nappasi minut syliini, ja laski minut hellästi maahan istumaan. Onnekseni huomasinkin istuvani viltin päällä, myös toinen levitettiin pian harteilleni.

Olin jo palaa uteliaisuudesta, kysellen jatkuvasti milloin saisin ottaa huivin pois silmiltäni, kun kuulin romanttisen kappaleen alkavan soimaan ja mieheni otti huivin hitaasti pois silmiltäni.
Suuni loksahti auki, enkä saanut sanottua mitään muuta kuin "ohhoh.." niin ällikällä olin lyötynä.
Istuin lempipaikassani autiolla merenrannalla, isoista kynttilöistä tehdyn jättimäisen sydämenmuotoisen ringin sisällä viltin päällä, joka oli koristeltu ruusunterälehdillä, kaksi shampanjalasia vieressä ja pepsi max pullo (kyllä, tässä kohtaa saa revetä nauramaan. :D Kumpikaan meistä ei ole viini, skumppa tai shampanja ihmisiä vaan lempijuomamme on aina ollut pepsi max - kovin hienostunutta vai mitä? ;) )
Ipod oli liitettynä langattomiin kaiuttimiin, joista tulvi romanttista musiikkia ilmoille ja mieheni polvistui eteeni.

Tässä vaiheessa ei tarvinnut enään miettiä mistä oikein oli kyse, haukoin vain henkeäni ja tunsin, kuinka kyyneleet alkoivat virrata kasvoilleni.
Ja minäkun olin aina sanonut, etten aio vollottaa sittenkun tämä hetki joskus kohdalleni koittaa. onneksi ripsivärit oli pesty aiemmin pois.... ;)

Tahdon oli vastaukseni.

Kaikki kuvat postauksessa ovat tältä sivulta --> weheartit.com

- Sofia

Im Getting Married!

Se päivä, jota olen miettinyt mielessäni, odottanut ja suunnitellut koko elämäni, on nyt vihdoin tulossa. Menen naimisiin, kesällä 2012.

Kaikki kävi äkkiä. Ajankohtana piti alunperin olla kesä 2013, mutta isoäitini kunnon huonotessa tajusin, että jos haluan elämäni tärkeimmän ihmisen olevan mukana suuressa päivässäni, olisi pakko toimia. Ja minähän toimin.

Soitin tuomiokirkkoon elokuun ensimmäisillä viikoilla viime kesänä, ja kysyin olisiko vapaita vihkiaikoja vielä jäljellä. Huonolta näytti, kunnes puhelimen toisesta päästä kuului iloinen ääni "Hei, täällä on pari päivää sitten tullut peruutusaika lauantaille xx.xx.2012 klo xx.xx, sopisiko tämä?" No totta hitossa sopi, ja varaukseen meni. Ilmoitin sitten miehelleni samantien, että hei se olis menoa nyt sitten. Hän siis tiesi, että kyselisin lähipäivinä vihkiaikaa, mutta tiesimme myös molemmat, että todennäköisyys tuomiokirkon saannille olisi pikkiriikkinen, joten onnellinen ja yllättynyt ääni linjan toisessa päässä vastaanotti suurta uutista.

Kinkkistä hommasta teki aluksi se, että olin lupautunut samalle kesälle lapsuudenystäväni häihin kaasoksi. Pohdin ja mietin pitkään, saanko pidettyä molemmat paletit kasassa ja myöskin sitä, miten morsian reagoi kun kuulee asiasta. Tämä siis sen vuoksi, että hänestä tulisi myös minun kaasoni omissa häissäni. Asiat puhki ajateltuani, tajusin etten vain yksinkertaisesti voi ottaa minkäänlaista riskiä asian suhteen, tilanne kun oli mikä oli.

Kaasoni oli onnellinen puolestani, ja ymmärsi asian. Kerroin myöskin, että omat hääni tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta toisena, sillä en halua hänelle minkäänlaista stressiä tästä sekoilusta, saati että heidän häänsä jäisivät työpanoksessa vähemmälle, kun olisi jakauduttava molempiin suuntiin.
Olen aina tiennyt sen, että haluan suunnitella ja tehdä koko paketin mahdollisimman pitkälle itse, että kaasoille jäisi sitten ainoastaan se polttareiden suunnittelu, hääjuhlan juonto ja alttarilla vierelläni seisominen.
Saa nyt sitten nähdä, voi olla että juhlapaikan koristelun minun kanssani joudun vielä heidän listallensa lisäämään.

Anyway. 

Päätin perustaa blogin, jotta tästä matkasta kohti suurta päiväämme jäisi jonkinmoinen jälki, jota voisi sitten myöhemmin selailla ja lämmöllä muistella.

Eternal Love.

- Sofia