Se päivä, jota olen miettinyt mielessäni, odottanut ja suunnitellut koko elämäni, on nyt vihdoin tulossa. Menen naimisiin, kesällä 2012.
Kaikki kävi äkkiä. Ajankohtana piti alunperin olla kesä 2013, mutta isoäitini kunnon huonotessa tajusin, että jos haluan elämäni tärkeimmän ihmisen olevan mukana suuressa päivässäni, olisi pakko toimia. Ja minähän toimin.
Soitin tuomiokirkkoon elokuun ensimmäisillä viikoilla viime kesänä, ja kysyin olisiko vapaita vihkiaikoja vielä jäljellä. Huonolta näytti, kunnes puhelimen toisesta päästä kuului iloinen ääni "Hei, täällä on pari päivää sitten tullut peruutusaika lauantaille xx.xx.2012 klo xx.xx, sopisiko tämä?" No totta hitossa sopi, ja varaukseen meni. Ilmoitin sitten miehelleni samantien, että hei se olis menoa nyt sitten. Hän siis tiesi, että kyselisin lähipäivinä vihkiaikaa, mutta tiesimme myös molemmat, että todennäköisyys tuomiokirkon saannille olisi pikkiriikkinen, joten onnellinen ja yllättynyt ääni linjan toisessa päässä vastaanotti suurta uutista.
Kinkkistä hommasta teki aluksi se, että olin lupautunut samalle kesälle lapsuudenystäväni häihin kaasoksi. Pohdin ja mietin pitkään, saanko pidettyä molemmat paletit kasassa ja myöskin sitä, miten morsian reagoi kun kuulee asiasta. Tämä siis sen vuoksi, että hänestä tulisi myös minun kaasoni omissa häissäni. Asiat puhki ajateltuani, tajusin etten vain yksinkertaisesti voi ottaa minkäänlaista riskiä asian suhteen, tilanne kun oli mikä oli.
Kaasoni oli onnellinen puolestani, ja ymmärsi asian. Kerroin myöskin, että omat hääni tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta toisena, sillä en halua hänelle minkäänlaista stressiä tästä sekoilusta, saati että heidän häänsä jäisivät työpanoksessa vähemmälle, kun olisi jakauduttava molempiin suuntiin.
Olen aina tiennyt sen, että haluan suunnitella ja tehdä koko paketin mahdollisimman pitkälle itse, että kaasoille jäisi sitten ainoastaan se polttareiden suunnittelu, hääjuhlan juonto ja alttarilla vierelläni seisominen.
Saa nyt sitten nähdä, voi olla että juhlapaikan koristelun minun kanssani joudun vielä heidän listallensa lisäämään.
Anyway.
Päätin perustaa blogin, jotta tästä matkasta kohti suurta päiväämme jäisi jonkinmoinen jälki, jota voisi sitten myöhemmin selailla ja lämmöllä muistella.
Eternal Love.
- Sofia
